Kesämökin älykotitoteutukset – valoa ja viihdettä sadepäivän varalle

Monet mökkielämään liittyvät aktiviteetit tapahtuvat ulkosalla ja mikä onkaan parempaa vastapainoa kaupunkielämälle kuin piha- ja puutarhahommat! Suomen kesä vaihtelevine säineen antaa kuitenkin välillä hyvän syyn siirtyä ulkoa sisätiloihin ja viimeistään silloin huomio kiinnittyy kesäpaikan viihtyisyyteen. 

Viihdettä mökin täydeltä 

Linnunlaulun ja järvinäköalan lisäksi mökillä halutaan nauttia myös muunlaisesta viihdetarjonnasta. Kotiautomaatioiden vakiotoiminnot kuten monihuoneäänentoisto ja videopalveluintegraatiot kuuluvat monen kesähuvilan älykotikokonaisuuteen. Äänentoiston ja muiden viihdeautomaatiotoimintojen suunnitteluvaiheessa kannattaa huomioida myös terassialueet ja saunarakennukset, koska kesäasunnon kotiautomaatio on kustannustehokkainta hankkia kerralla toteutettuna 

Viihdeautomaatiot voidaan mitoittaa mökkiolosuhteisiin sopivaksi ja siksi suunnittelussa on tärkeää huomioida kesäasukkaiden tarpeet jokaisen perheenjäsenen osalta. Halutaanko mökin älyjärjestelmään sisällyttää nettiselailumahdollisuus, elokuva- ja musiikkipalveluiden integraatiot sekä konsoli- ja verkkopelit tai vaikkapa valmius viestintätyökalujen käyttöön?  

Varsinkin lapset ja nuoret vaativat riittävästi elokuva- ja pelitarjontaa viihtyäkseen pitkät kesäillat mökillä tylsistymättä. Sadepäivi perheen yhteiset konsolipeliturnaukset ja elokuvahetket ovat mukava lisä kesänviettoon. 

Valoa ulkotiloihin ja terassille 

Esiohjelmoitu terassin, kesäkeittiön ja piha-alueen valaistus tuo turvallisuutta ja mukavuutta ulkotiloihin. Valaistustilanteita voidaan luoda sen mukaan mikä on valon tarve milloinkin kyseisessä kohteessa – ajatukset, läsnäolotunnistukset ja vallitsevaa valoa mittaavat anturit säästävät energiaa ja tekevät kesäasumisesta ekologisempaa.  

Hyvin toteutetulla valaistuksella pystytään jatkamaan mökkikautta pitkälle syksyyn. Kukapa ei haluaisi viettää elokuun kuulakkaita iltoja mökkiterassilla nauttien. Automaattivalaistus antaa tarvittaessa mökkimiljööstä asutun oloisen vaikutelman myös silloin, kun asukkaat eivät ole paikalla.  

Kotiautomaatiojärjestelmän selkärankana toimii sisäverkko ja sen vuoksi verkko on hyvä rakentaa kattamaan koko kesämökkitontti laiturinnokasta saunakamariin. Toiminnot vaativat vakaata ja tietoturvallista verkkoa, jonka vain ammattilaiset voivat sinulle toteuttaa. Pyydä kotiautomaation ammattilaiset avuksesi suunnittelemaan kesäkotisi asumismukavuutta parantava älykotikokonaisuus sisäverkosta viimeistelyyn! 

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää »